lauantai 25. joulukuuta 2010

Leipuri-kondiittori

Joulun leipomiset jäi vähän välistä, kun juutuimme Eurooppaan... Mutta ennen reissu kaikilta salaa kävin pääsykokeissa ja pääsin kuin pääsinkin aikuiskoulutukseen ja musta tulee kahden vuoden päästä leipuri-kondiittori.










Kuva lainattu.


keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Suklaamantelit

Tämä ohje on yhdestä ihanasta ruotsalaisesta suklaakirjasta. Kirjassa on paljon ihania konvehti ja tryffeli yms. ohjeita, joita pitää tässä joulun alla testailla.



Suklaamantelit:
Karamellisointiin:
200 g kuorellisia manteleita
50 g tomusokeria
2 tl vastapuristettua sitruunamehua
10 g suolatonta voita
Kuorrutukseen:
400 g tummaa suklaata
50 g tomusokeria/kaakaojauhetta

1. Lämmitä uuni 200 asteeseen.
2. Levitä mantelit pellille ja paahda niitä uunissa noin 10 min.
3. Kaada mantelit kattilaan tomusokerin ja sitruunamehun kanssa.
4. Karamelisoi manteleita kattilassa koko ajan sekoittaen.
5. Ota kattila liedeltä ja lisää nokare voita. Sekoita kunnes mantelit ovat irtonaisia ja levitä ne leivinpaperille jäähtymään
6. Temperoi 1/4 osa suklaasta. (googlesta löytyy hyviä suomenkielisiä ohjeita)
7. Kaada mantelit metallikulhoon ja temperoitu suklaa päälle. Sekoita ensin lusikalla ja sen jälkeen käsin, kunnes kaikki mantelit ovat erillään. Erottele mantelit leivinpaperille. Laita jääkaappiin jähmettymään.
8. Tee kohta 7. kolme kertaa vielä uudelleen eli yhteensä neljä kerrosta suklaata. (Itse tein tämän parin päivän aikana)
9. Kun viimeinen kerros on tehty, asettele mantelit leivinpaperille. Sihtaa tomusokeria/kaakaojauhetta manteleiden päälle, kääntele. Laita mantelit vielä siivilään ja sihtaa ylimääräiset jauheet pois.

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Red velvet cake

Tämän kakun tein järkyttävässä jetlagissa, joten koristelut on mitä on. Mies vei sen lomaltapaluukakkuna töihin.


Ohjeen bongasin kaksplus.fi -keskustelupalstalta.

Traditional Red Velvet Cake Recipe ( made with beets)
120 grams unsweetened chocolate, chopped
250 ml pureed beets
500 ml flour
79 ml cocoa
2 tsp. baking soda
170 g unsalted butter, softened
500 ml brown sugar
225 ml granulated sugar
3 large eggs
2 tsp. vanilla
150 ml buttermilk
2 tsp. cider vinegar

Preheat oven to 175 degrees .
Butter and flour two 9 inch cake pans.
Melt chocolate in double boiler and set aside .
Sift together flour, cocoa, baking soda and salt.
In a bowl beat butter, sugars, eggs and vanilla until light and fluffy, about 5 minutes.
Beat in chocolate. In four steps, alternately beat in flour mixture and buttermilk mixed with vinegar beginning and ending with flour.
Beat until incorporated.
Add pureed beets and mix until well blended.
Divide the batter between the pans. Bake for 30 to 35 minutes, or until cake tester inserted in center comes out clean and top of cake springs back when lightly pressed.
Cool cakes in pans on wire racks for 10 minutes and invert onto racks to cool completely.

Kakkumurut pelkältään eivät maistuneet mielestäni hyvälle ja punaiseltakaan se ei näyttänyt. Miehen mielestä kakku oli todella hyvää. Välissä ja päällä on tuorejuustokreemi.

Kurpitsakakut

Muutama viikko sitten olimme mökillä haravoimassa lehtiä ja nostamassa vene talviteloille. Talkooporukalle tein tällaisen kakun. Mieheni oli kipeä ja jäi kotiin. Hänkin sai oman pienen kakun.


Kakut tein kääretorttulevystä, jonka olin värjännyt oranssiksi. Väliin laitoin lemon curdia ja lakritsituorejuustovaahtoa. Päälliset marsipaania. Kakusta tuli aika makea, mutta oli todella hyvää! Sitruuna ja lakritsi sopivat hyvin yhteen.

perjantai 29. lokakuuta 2010

Whoopie pies

Tein elämäni ensimmäistä kertaa whoopie pieta. En tiedä, miltä niiden pitäis maistua tai millainen on oikea rakenne, kun en ole missään niitä saanut maistaa.



Väriin en ihan ole tyytyväinen. Piti olla red velvet cake whoopie pies, mutta en uskaltanut kai laittaa tarpeeksi väriä. Ja seuraavalla kerralla varmaankin pursotan taikinan, ainakin jos se on yhtä löysää kuin tämä taikina. Tuli hieman epämääräisen muotoisia taikinaa lusikoimalla. :) Reseptin laitan tähän myöhemmin.

Hääkakku

Tätä kakkua on harjoiteltu ja erilaisia variaatioita sekä reseptejä testailtu vajaan vuoden verran. Tällainen siitä sitten tuli. :)




Olen ihan tyytyväinen. Ensimmäinen tekemäni hääkakku ja vielä itselle. :D Pohjana on brownie, sen päällä vadelmamousse ja valkoinen on skumppamousse.





Mieheni hieman innostui kakunleikkuussa ja tällaista jälkeä siitä tuli, mutta hyvää oli.

Hääkarkkien virkaa toimitti itseleivotut ruisleipäset. Täällä on harjoituksista kuva.

lauantai 2. lokakuuta 2010

Moussekakkuja

Loppukesän ja syksyn aikana olen tehnyt muutaman moussekakunkin.

Tätä kakkua on harjoiteltu ja makuja hiottu kohdalleen pitkin kesää. Ensi viikolla olisi tosikoitos, kun virallinen kakku pitäisi tehdä. Tämä versio piti vähän naamioida. Siksi tällainen ulkonäkö. ;)



Mummini syntymäpäiville vein mangopassionmoussekakun. Oli taivaallisen hyvää. Ohje on mukaeltu kermaruusulta.

Lauantain illallinen

Alkuruoka
Kantarellikeitto ruiskuorella

Pääruoka
Peuranpaisti ja uunijuurekset

Jälkiruoka
Pannacotta



Kantarellikeiton ohje on täältä. Ruistaikinan tein itse.
Ruistaikina:
0,7 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
suolaa
50 g voita
1 rkl vettä

Sekoita jauhot ja suola. Nypi huoneenlämpöinen voi jauhoihin. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Anna tekeytyä jääkaapissa keiton teon ajan.





Paistin tein kuten teen yleensä. Huoneenlämpöisestä paistista poistetaan kalvot. Hierotaan pintaan pippuria, suolaa, timjamia ja rosmariinia. Ruskistetaan kuumalla pannulla tilkassa öljyä ja nokareessa voita. Ja paistetaan vielä 150 asteisessa uunissa, kunnes sisälämpö on 53 astetta. Kääri paistamisen jälkeen folioon vetäytymään noin 10 minuutiksi.

Juurekset pyöräytin tilkassa pippurilla, suolalla ja rosmariinilla maustetussa öljyssä ja paistoin 225 asteisessa uunissa 45 min.


Pannacotta on Jamie Oliverin ohjeella. Ja kastikkeena oli mansikka coulis.

Ruisleipä

Kävin työväenopiston ruisleipäkurssilla. Tosin sattuneesta syystä vain toisena päivänä, mutta juuren sain kuitenkin kotiin. :) Ja tällaisia ruisleipäsiä sitten tein kotona.

perjantai 23. heinäkuuta 2010

Kevään ja kesän kakkuja

Miten se blogin päivitys onkin aina niin vaikeeta. Tai vaikeempaa mulle on kuvien läpikäynti ja muokkaus sekä rajaus blogikelpoisiksi. Vaikken kuvilleni juuri muuta tee kuin rajaan ja pienennän. Mutta tässä kevään ja kesän kakkukimara.


Tämä kakku on tehty jo maaliskussa. Innoittajana oli kinuskikissan kakku. Oma kakku on tehty Brunbergin Alku-karkeista ja ohjetta soveltaen.


Kakussa oli myös Pandan lakuja sattumaylläreinä.


Toinen samanlainen meni joukkueen talvikauden päätösbileisiin.


Keväällä juhlittiin myös omia synttäreitäni. Päälinen on Odensen valmiiksi kaulittu mansikan makuinen marsipaani. Sitä oli todella vaikeaa käsitellä mielestäni ja lopputulos ei ollut niin siisti kuin oisin toivonut.


Lomallekin tuli lähdettyä joskus kesäkuussa.


Juhannuksena tein ensimmäistä kertaa kaulittavaa valkosuklaamassaa.


Kevään ja alkukesän hittikakku oli Nigellan suklaapavlova.


Pienempi versio.


Mansikkaversio.


Kesän ehdoton suosikki on tietty mansikka-kermakakku. Vaalea sokerikakkupohja, paljon mansikoita ja kermaa. Kyllä on niiiin hyvää. Ja kakku katoaa aina yhtä nopeasti.


Toinen versio. Kuumalla ilmalla oli haasteita saada kerma vatkattua ja laitettua se kakun päälle.


Löysimpä parvekkeeltani sitruunamelissaakin kakkua koristamaan.


Kakun ei aina tarvitse ollla syötävä. Tässä siis vaippakakku.


Ja aina ei mene niinku Strömsössä. Täytteet hieman pursuilivat. Olisi pitänyt malttaa antaa täytteen tekeytyä jääkaapissa.

Kevään ja kesän leipomuksia

Kevään ja kesän aikana on tullut leivottua yhtä jos toistakin, mutta blogin päivittäminen on aina vaan lykkääntynyt. Pistetään siis vaan kuvia kehiin. Jos joku resepti erityisesti kiinnostaa niin kommentoikaa. :)



Vaahtokarkkimuffinseja. Nämä muffarit tein SLYni ohjeilla.




Sydänbrowniet.



Macarons.



Kaurasuklaakeksit.

Autokakku

Tällaisen autokakun tein jo aikaa sitten veljelleni, kun jälkikäteen juhlistimme hänen syntymäpäiviään.




SLY - viimeinen kierros

Sain paketin jo keskiviikkona, mutta on ollut niin himputin kiire (kuten mukamas aina), että en ole ehtinyt pakettia tänne päivittämään. Tämä oli viimeinen SLY-kierros ja kierroksen teemana oli omena, kuten ehkä kuvasta näkyy. ;) Samalla oli myös paljastusten aika. Ihania paketteja on minulle koonnut Helmi.fi. Kiitos ihanista ja huolella kootuista paketeista!




Omenainen paketti sisälsi:
-Omenasipsejä
-Omenajääpala/suklaamuotin
-Omenapiltti
-Omenamarmeladi
-Koristelugeeli
-Kodanpoistaja
-Muffinivuokia (aivan ihania!)
-3 omenatikkaria
-Ihana omppukortti, jossa resepti nopeisiin omena-rahkamuffinsseihin.

Kiitos kaunis!

EDIT:
Itse lähetin kaksi viimeistä pakettia Minimuffinssille.

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Raparperipiirakka

Alkukesän raparperit ovat parasta herkkua ja niistä saa tehtyä paistosta, keittoa, mehua, piirakkaa jne...



Pohja:
150 g margariinia
1 dl sokeria
1 muna
3 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria

Sekoita rasva ja sokeri vaahdoksi. Sekoita muna rasvavaahtoon. Lisää kuivat aineet.

Täyte:
1 prk maitorahkaa
1 prk kermaviiliä
2 munaa
sokeria
1 mm vaniljajauhetta
300-500 g raparperinvarsia

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

SLY11 - toinen kierros

Tänään sain toisen pakettikortin ja kipaisin heti postiin sitä noutamaan. Kuukauden teemana oli makuja maailmalta ja pakettini teemamaa oli USA. :)



Paketista löytyi:
-kaksi levyä suklaata
-pähkinäsekoitus
-minivaahtokarkkeja
-Mansikanmakuita marshmallow fluffia (tämä on uusi tuttavuus, olen muutaman kerran kaupassa katsonut, mutten tiennyt mihin ja miten sitä voi käyttää. Nyt pääsen testaamaan)
-ihana kortti
-reseptejä

Kiitos SLY:ni huolella ja ajatuksella kootusta mieleisestä paketista. Ensi kuussa teemana on omena ja saan vihdoin tietää, kuka on salainen leivontaystäväni. :)

lauantai 22. toukokuuta 2010

SLY11 - Salainen leivontaystävä

Tervehdys kiireen keskeltä. Olen mukana salainen leivontaystävä 11 -kierroksella.

Ensimmäinen paketti saapui loppuviikosta. Pakettia oli pitkään jo odoteltu. Jännittyneenä availin pakettia, jonka sisältä paljastui vielä toinen paketti. Fiilis oli lähes kuin lapsella jouluna! :)




Paketti oli todella runsas ja kaikki tulevat varmasti käyttöön.



Paketista löytyi:
*suklaakastiketta
*valmislettujauhe
*vaahtiksia
*ihania muffinivuokia
*unikko servettejä
*leivinjauhetta
*vanilliinisokeria
*vaniljavanukas jauhe
*sekä kortti ja resepti

Kiitos kovasti SLY:ni. Paketti oli mahtava!

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Crème brûlée

Äitejä hemmoteltiin tänään lounaalla pitkän kaavan mukaan ja jälkkärinä komeili Crème brûlée eli paahtovanukas. Ohje on Jamie Oliverin Alastoman kokin paluu -kirjasta.




Crème brûlée:
6 annosta

3 dl kermaa
2 dl maitoa
1 mm vaniljajauhetta
8 munankeltuaista
1 dl sokeria

250 g raparperihilloa

Laita kerma, maito ja vanilja kattilaan. Kuumenna hitaasti lähes kiehuvaksi. Vatkaa sillä välin keltuaiset ja sokeri. Lisää kermamaito-seos munavaahtoon pienissä erissä koko ajan vatkaten. Poista kaikki kuplat ja vaahto seoksen pinnalta. Lusikoi raparperihilloa vuokien pohjalle ja kaada seos päälle. Aseta vuoat uunipellille ja kaada lähes kiehuvaa vettä pellille noin puoleenväliin vuokia. Paista 170 asteisessa uunissa noin puoli tuntia kunnes seos on reunoilta hyytynyt, mutta yhä hiukan tutiseva keskeltä. Jäähdytä vanukkaat huoneenlämpöisiksi ja siirrä sitten jääkaappiin odottelemaan tarjoilua. Ripottele juuri ennen tarjoilua vanukkaiden pinnalle ruokosokeria ja karamellisoi kaasupolttimella tai muutama minuutti uunin grillivastuksien alla.

Alkuperäisessä reseptissä raparperihillo tehtiin kiehauttamalla 300 g tuoretta raparperia paloina, 3 rkl sokeria ja 5 rkl vettä ja hauduttamalla raparperit kypsiksi ja pehmeiksi. Koska vielä en ole saanut tuoreita raparperinvarsia jouduin tyytymään Meritalon raparperihilloon.




Äitienpäivän menu:
Lohi Skagen
-
Peuranpaistia ja kanttarellikastiketta
keitettyjä perunoita ja porkkanoita
fetasalaattia
-
Crème brûlée
-
kahvi ja äitienpäiväkakku

Harmi etten kiireessä ehtinyt ottamaan kattauksesta tai muista ruuista kuvia.


EIDT 10.5.2010

Eilisen leftovereista tein tänään itselleni lounaaksi pyttipannun. Pieni kurkistus siis eilisen eväisiin, tosin vähän arkisemmassa muodossa. :D





Lohi Skagen

Valio Kerma -lehdestä (4/09) viime syksynä poimin tämän reseptin ja olen sitä soveltanut muutaman kerran suolapaloihin. Tänään nämä leivät toimittivat alkupalan virkaa. Pahoittelut huonosta kiireessä napatusta kuvasta.




Täyte:
80 g punasipulia
0,5 dl ruohosipulia
150 g kylmäsavulohta
1 prk smetanaa
0,5 prk ranskankermaa
1 rkl karkeaa Dijon-sinappia
mustapippuria

Silppua sipulit ja lohi. Vatkaa sähkövatkaimella smetanaa ja ranskankermaa hetken. Lisää sinappi, sipulit ja lohi. Mausta mustapippurilla. Anna muutama tunti makujen tasoittua jääkaapissa. Tarjoile saaristolaisleivän tai kuten tässä Maalahden limpun kanssa. Koristele ruohosipulilla.

Alkuperäisessä ohjeessa ei ollut ranskankermaa vaan smetanaa kaksi purkkia.

Äitienpäiväkakku

Uusimman Kotilieden kakkukoulussa oli ihana valkovuokkoinen kerroskakku. Surffaillessani kakkukoulun kirjoittajan, kinuskikissan, blogissa oli samoja valkovuokkoja käytetty Baileys-juustokakussa ja valinta oli helppo tehdä. ;) Päädyin juustokakkuun, ohjetta tietysti soveltaen. Kakkua tarjottiin tänään mm. äidille, mummolle ja tulevalle anopille.





Baileys-juustokakku
(24 cm vuoka)
Pohja:
250 g kaurakeksejä
120 g margariinia

Täyte:
4 liivatelehteä
2,5 dl Flora Vispiä
1 dl tomusokeria
250 g mascarpone-juustoa
250 g maitorahkaa
2 valkuaista
1,3 dl Baileys-likööriä




1. Murskaa keksit murusiksi ja sulata margariini juoksevaksi. Sekoita.
2. Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja painele muruseos irtopohjavuokaan ja sen reunoille.
3. Laita vuoka jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi.
4. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
5. Vatkaa kerma ja lisää sokeri vatkauksen loppuvaiheessa.
6. Lisää rahka ja mascarpone-juusto.
7. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja yhdistä vaahdot.
8. Kuumenna 3 rkl Baileysiä kiehuvaksi ja liuota liivatteet siihen.
9. Lisää Baileys vaahtoon ja tämän jälkeen liivateliuos ohuena nauhana ja hyvin sekoittaen.
10. Kaada seos vuokaan ja anna jähmettyä yön yli.


Kukkakoristeet tein sokerimassasta. Koristeiden teko ja etenkin niiden siirto vaatii vielä harjoittelua. Lähes puolet kukista meni rikki koristeluvaiheessa. Pitäisi ehkä myös tehdä koristeet hieman aiemmin kuin edellisenä päivänä. :)

maanantai 3. toukokuuta 2010

Sunnuntain brunssi

Viikko sitten sunnuntaina intouduin tekemään brunssin.



Tarjolla oli:
Juustosarvia
Pekonia
Uppomunia
Tomaattia
Salaattia
Amerikanpannukakkuja
Itsetehtyä vadelmahilloa



Inspiraation uppomuniin ja pekoniin sain sokkokokki-ohjelmasta. Munat onnistuivatkin ihan hyvin ensimmäiseksi kokeilukerraksi.

Uppomunat:
2 munaa
1 l vettä
0,5 dl väkiviinaetikkaa
suolaa


Keitä vesi kiehumispisteeseen. Riko sillä välin munat esim. kahvikuppiin, kauha tai jokin muu kulho käy myös. Lisää suola ja etikka. Hämmennä vesi "pyörimään" lusikalla. Pyöräytä munat kiehuvaan veteen. Veden pitää kiehua vain hiljalleen. Keitä 3-4 minuuttia ja nosta munat reikäkauhalla kylmään veteen, jotta kypsyminen lakkaa. Nauti suolan ja pippurin kera. Munat sopivat hyvin leivän päälle tai salaattiin.